15.6.2004 Singapore

Singapore Airlines rulettaa. Matkan aikana katsoin kolme elokuvaa (Torque, Along Came Polly, House of Sand and Fog), pari jaksoa 70's Showta ja Discovery Channelin Singapore-dokumentin. Palvelu oli ylitsevuotavan ystävällistä, eikä penkkikään tosiaan maailman epämukavin. Nukkumispuoleen vaikutti tietysti se, että lähes koko matka tapahtui päivällä Suomen aikaa.

Singaporen päässä kaikki sujui jouheasti, laukkua jouduin odottelemaan jonkin aikaa, mutta taksi löysi suoraan perille, ja olinkin hotellilla jo vähän ennen seitsemää. Tätä kirjoitan lyhyiden unosten jälkeen. Kello on 10:30 paikallista aikaa, päivä paistaa ulkona kirkkaasti, ja pienestä väsymyksenpoikasesta huolimatta seuraavana ohjelmanumerona on kiertokävely kaupungilla. Mitään paineita kaiken näkemisestä ei vielä jaksa ottaa, koska olemmehan tulossa tänne viikon päästä vielä uudestaan.

Sitä ennen Elina yrittää vielä kuivata tukkaansa. Sähköt täällä on toteutettu sillä lailla velmusti, että mikään adapterikaan ei ensin näyttänyt auttavan. Lopulta brittimallinen töpseli toimi, jos föönin pistoketta piti siinä sen verran vinossa, että kontakti syntyi. Kai matkavakuutus korvaa sähköiskun aiheuttamat vammat.

Hotellin ikkunasta aukeaa tyypillinen singaporelaisnäköala: kerrostaloja ja ostoskeskus. Täytyi ottaa pari kuvaa. Ja sitten etsimään jotain kevyttä purtavaa.

***

19:08 Hotellihuoneessa

Tehtiin ensimmäinen tiedusteluretki kaupungille.

Aloitimme kävelemällä nörttitaivaaseen, Sim Lim Squarelle, joka on neljä- tai viisikerroksinen elektroniikkabasaari. Perinteisesti täältä on saanut elektroniikkansa ostettua halvemmalla kuin mistään muualta tällä pallolla. Meillä on jopa ihan missio: löytää hyvä MP3-soitin, jolla voi kuunnella haluamaansa musiikkia missä vain. Ja appiukolle pitäisi löytää Digital Ixus. Mitään ei ole vielä ostettu, kunhan käytiin toteamassa, että paikka sijaitsee parin korttelin päässä hotellilta. Jatkoimme kävelyä kohti kaupunkia.

Yksi kaupungin tunnetuimmista - jos ei se tunnetuin - ostoskeskuksista on Suntec City, jonka yhteydessä on myös maailman suurin toivomuslähde. Joitain amerikkalaisiakin vaikutteita täällä on selvästi otettu, sillä suihkulähteen luokse pääsee vain yhdestä ovesta, jonka viereen on pultattu lista pahoja juttuja, joita toivomuslähteelle käveleville voi sattua, ja joista ostoskeskuksen johto ei ota vastuuta. Jos siis menee vettä silmään, niin se on voi voi.

Kun Suntecia oli kierrelty tarpeeksi, jouduimme kävelemään yhden kadun yli ihan ulkoilmassa, jotta pääsimme maan alla kiertelevään ostoskeskukseen, City Linkiin. City Link on nerokas idea juuri siksi, että ostoskeskuksesta toiseen voi kävellä ostoskeskusta pitkin. Aikamme käytäviä kulutettuamme pääsimme Raffles City -ostoskeskukseen, joka sijaitsee sitä kuuluisaa Raffles-hotellia vastapäätä. (Raffles-hotellin baarista saa ainoana paikkana maailmassa aitoja Singapore Slingejä; muualta saa vain halpoja jäljitelmiä.)

Raffles Cityn Starbucksissa joimme kahvit, minkä jälkeen jatkoimme tutustumiskierrostamme köpöttelemällää viereiseen puistoon ihastelemaan japanilaisten singaporenmiehityksen muistomerkkiä. Muistomerkiltä on vain kivenheitto kaupungin modernin arkkitehtuurin kukkaselle, Esplanadelle, joka on yhdistetty konserttisali, teatteri, taidekeskus, kirjasto ja... ostoskeskus! Täällä selvästi on asiat osattu panna tärkeysjärjestykseen, singaporelaisessa tärkeysjärjestyksessä on kolme tärkeää ässää: security, snooping, shopping.

Esplanaden yleisövessat ovat kuulemma pelottavan siistejä.

***

Keskuksen pohjakerroksen ovista pääsee suoraan satama-altaan äärelle, josta avautuu kertakaikkisen huikea näkymä Singaporen bisneksen keskipisteeseen. Taivaita tavoittelevat tornitalot saavat maalaispojan (tai -tytön) pään pyörälle. Näistä pilvenpiirtäjistä oli pakko ottaa useampikin kuva.

Kiersimme satama-altaan ja jatkoimme näiden korkeiden toimistopinojen piirittämän ostoskeskusryppääseen, mutta ikkunaostoskiintiö alkoi siinä määrin täyttynyt, että kuljimme vain tavarameren läpi sen kummemmin sivuille vilkuilematta, suunnaten kohti rautatieasemaa.

Singaporen häkellyttävä siisteys näkyy kaikkialla. Jopa isoimpien katujen ali kulkevat tunnelit ovat suorastaan steriilejä. Puhtaustyöntekijöitäkin tämä tietysti edellyttää olevan riittävästi, mutta tärkeämpi tekijä lienee järjenvastaisen kovat rangaistukset. "Singapore is a fine city. There are fines for everything." Sakkoa tulee, jos tipauttaa roskan tai räkäisee kadulle. Tupakanpolttaminen tuntuu olevan kiellettyä kaikissa katetuissa tiloissa ja jopa vessan vetämättä jättämisestä tarpeitten tekemisen jälkeen rapsahtaa rapsut. Valvontakameroita on kaikkialla, viranomaiset kontrolloivat kaikkea tiedonvälitystä Internetin käyttöä myöten ja joka ainoa kaupungissa lähetetty tekstiviesti arkistoituu hallituksen koneille.

Toisaalta Singapore onkin yksi maailman turvallisimmista suurkaupungeista.

***

Alitettuamme ja ylitettyämme muutaman tien ja oikaistuamme ainakin yhden ostoskeskuksen läpi päädyimme lopulta Malesian rautateiden omistamaan asemarakennukseen, jossa ystävällinen virkailija kertoi, että asemalle kannattaa saapua noin puoli tuntia ennen junan lähtöä, sillä maahantulomuodollisuudet hoidetaan jo asemalla ennen junaan nousua. Myöhemmin hotelilla henkilökunta sanoi, että aikaa kannattaa varata jopa 45 minuuttia, koska koulut ovat lomilla ja junassa voi olla ruuhkaa.

Rautatieasemalta kävelimme Chinatownin läpi lähimmälle metropysäkille, jossa saimme ensikosketuksen Singaporen toimivaksi mainittuun joukkoliikenteeseen. Metrot ovat jälleen kerran hysteerisen siistejä ja uusia. Turvallisuusnäkökulma näkyy täälläkin: raiteille ei pääse hyppimään, sillä ne on erotettu laiturista pleksiseinillä, ja ovet aukeavat vasta, kun vaunu on tarkasti kohdallaan.

Vaunut ovat siistejä (yllätys) ja hyvin ilmastoituja, ja kiinalaisesta kaupunginosasta pääsee pikku-Intiaan muutamassa minuutissa. Kuulutukset ovat niin selkeitä ja usein toistuvia, että eksyminen vaatii aktiivista yrittämistä.

Hyvä toimivuus jatkuu asemilla; tunneleissa on kaupunginosakartta, josta on helppo etsiä vaikkapa oma hotelli, ja sen perusteella voi valita oikean uloskäynnin. Uloskäynnit on numeroitu, joten katutasolle kiivettyään hönömpikin matkalainen seisoo nokka oikeaan suuntaan osoittaen.

***

Lepäilimme hotellilla hetken aikaa, minkä jälkeen otimme jälleen suuntiman kohti Sim Limiä, sillä täytyyhän täällä aina elektroniikkaa käydä ostelemassa. Vieläkään emme löytäneet mitään, vaikka seuraan iskeytyi matkan varrelta suomalainen työkaverini Henrikki. Henrikki esitteli hiukan suosikkikauppojaan, mutta emme tosiaan ostaneet mitään. Sen sijaan lähdimme tutustumaan pikku-Intiaan ja sen tarjontaan.

Pikku-Intia on kuin kaupunki kaupungissa. Singaporen keskustassa väki on pääasiassa kiinalaisia ja siellä täällä voi nähdä jokusen länsimaalaisen. Pikku-Intiassa taa ihonväritys muuttuu muutamaa askelta tummemmaksi ja ilmapiirikin on aivan erilainen. Talot ovat paljon matalampia, kadut ahtaampia ja liikkeet ovat levittäytyneet jalkakäytäville. Aivan kuin muutaman kadun ylittämällä olisi siirtynyt maasta toiseen.

Täältä löytyy myös yksi maailman ainoista 24H-ostoskeskuksista, Mustafa Center. Mustafa oli intialainen kauppias, joka piti pikkuliikettään, mutta joka onnistui kasvattamaan bisnestään vähitellen kokonaisen keskuksen kokoiseksi. Ajauduttuaan konkurssin hän joutui aloittamaan alusta, mutta sai kuitenkin bisneksen uudelleen jaloilleen. Ennen kuolemaansa hän kasvatti Mustafa Centerin viisikerroksiseksi ja kaksi korttelia kattavaksi roinamarkkinaksi, jonka lähin vastine Suomessa lienee Keskisen kyläkauppa.

Mustafa Center on täynnä krääsää, rihkamaa ja rojua. Hyllyt notkuvat tavaranpainosta, rekit pursuavat tekstiilejä ja ruokaosaston täyttää mausteiden huumaava tuoksu. Vaikka täältä ei mitään koskaan ostaisikaan, on paikka itsessään nähtävyys.

***

Mustafa Centeristä lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Pikku-Intiassahan on intialaisravintoloita vieri vieressä, mutta Henrikki oli nirsompi.

Intialaista ruokaa kun saa ainakin paria eri laatua, eteläintialainen ruoka on paljon tulisempaa, pohjoisintialainen taas kokeilee raikkaammillakin mauilla. Monissa paikoissa ruoka tarjotaan normaalisti lautasilta, mutta Henrikki halusi esitellä meille banaaninlehtiravintolan.

Löysimmekin mukavan pikku paikan, jossa istui jopa muutamia paikallisia, mikä on tunnetusti hyvä merkki.

Istuimme pöytään ja tarjoilija tuli pyytämään juomatilauksia, minkä jälkeen eteemme asetettiin tabletin näköiset banaanipuun lehdet ja niiden päälle käsipyyhkeet sekä lusikka ja haarukka. Ruokailuvälineet saimme ilmeisesti pyytämättä, koska olimme niin länsimaisen näköisiä. Paikallisethan eivät moisia hienouksia harrasta, he syövät käsin.

Seuraavaksi osoittelimme kuvastosta haluamamme annokset (paistettua ja curry-lammasta sekä tikka-kanaa), sitten tarjoilija kävi lappaamassa kauhalliset riisiä banaaninlehtiemme päälle. Lisäksi saimme lehden reunalle pari kasaa epämääräistä muhjua (salaatti) ja riisin päälle lorauksen melko kermaisen näköistä kanakastiketta. Lihat tuotiin pöytiin omilla lautasillaan ja jokainen sai napata haluamiaan ruokia lehdelleen.

Ruoka oli tulista ja hyvää, pahimman poltteen sai tapettua virkistävällä jugurttijuomalla, Lassilla.

Ruuan jälkeen kävelimme hotellille ja hyvästelimme Henrikin, joka oli palaamassa Suomeen, ennenkuin tulisimme oman retkemme jälkimmäiselle Singaporen-osuudelle kymmenen päivää myöhemmin.

Unentuloa ei tarvinnut kauan odotella.