06 Apr 2014
Samuin ranta, kun se vielä oli kaunis

Kesällä 2004 vaimoni ja minä lähdimme - jälleen kerran - Thaimaan suuntaan. Alunperin tarkoituksena oli ollut ostaa Stockmannin hulluilta päiviltä lennot Bangkokiin, ja sieltä sitten jatkaa minne tuuli vie, mutta suunnitelmat muuttuivat hiukan.

Ensin totesimme, että Stockan lentojen ajankohta ei oikein sovi meille. Thaimaa kuitenkin kiinnosti, joten tutkailimme muita vaihtoehtoja. Olin työn puolesta käynyt aikaisemmin Singaporessa, ja koska kaupunki oli niin kiinnostava, päätimme pyörähtää senkin kautta. Lopulta otimme lennot Singaporeen ja takaisin, varasimme junamatkan Singaporesta Malesian läpi etelä-Thaimaahan ja lennon Samuin saarelta takaisin Singaporeen. Sen jälkeen vielä hotelliasiat kuntoon ja matkaan.

Kahden viikon matkastamme jäi paljon mukavia muistoja, eikä vähiten pitämäni matkakirjan muodossa - melkein viisikymmentä A4-kokoista täyteen pakattua ruutupaperisivua.

Koko matkakuvaus ilmestyy pala palalta tännekin.