hallinnointi

mää ja mun pleikka

Sain ensimmäisen konsolini joululahjaksi vuonna 2003. Tuohon asti olin ollut  innokas PC-pelaaja, mutta jostain kumman syystä sain yhtäkkiä kimmokkeen Playstation2:n hankintaan, ja lopulta vaimoni osti minulle sellaisen. Alkuun lainailin pelejä kavereilta, mutta hankin niitä Play.comin tarjouslistoilta ja Anttilan alelaarista. Ensimmäinen täysihintainen pelini oli Mercenaries: Playground of Destruction, josta sitten intouduin vuodattamaan jotain KonsoliFINin foorumeilla. Ylläpitoporukassa huomattiin tuo postaukseni, ja koska heillä oli arvostelijahaku päällä, miuakin pyydettiin lähettämään malliarvostelu.

Hetken harkittuani totesin, että what the heck, on sitä tyhmempääkin tehty. Valitsin arvosteltavaksi silloin kovasti kiinnostaneen FIFA Streetin, rustailin siitä pikaisesti yhden A4:n verran tekstiä ja lähetin tämän sivustolle arvioitavaksi. Ilmeisesti kelpasi, koska viikkoa myöhemmin jo kyseltiin, että mitähän haluaisit ottaa arvosteltavaksi.

Peliarvostelijana toimiminen on enimmäkseen ihan hauskaa, vaikka silloin tällöin eteen sattuvat järkyttävät ryönäkasat aiheuttavat vain pahaa mieltä. Mutta niinhän sitä sanotaan, että munakasta ei voi tehdä rikkomatta pannua.

Ensi alkuun arvostelin vain PS2-pelejä, koska se oli ainoa konsolini, nykyisin arsenaaliin kuuluvat myös PS3, Xbox 360, PSP ja Nintendo DS. Kahdesta jälkimmäisestä on erityisesti iloa pitkillä lentomatkoilla, joita jouduin työn puolesta silloin tällöin tekemään. Ja tuleehan sitä matkustettua vapaaehtoisestikin.

Jos huvittaa lukea kirjoittamiani peliarvosteluja, niin niistä löytyy listä täältä: KonsoliFIN.net


Website templates